keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tomaattipallot

Nämä ovat herkkua meidän lastemme mielestä. Ehdoton ykkönen meze-pöydässä! Ja ruokana muutenkin. Niitä on saanut tehdä niin usein, että en edes tiedä kuinka monta kertaa olen näitä valmistanut.

Lapset syövät näitä sekä lämpiminiä että kylminä, aikuiset mieluiten lämpiminä, joten vaatii hiukan suunnittelua, jos aikoo saada ne lämpiminä mezepöytään. Tomaattipallerot ovat ehdottomasti tarjoiltava tzatzikin kera!

1 kg tomaattimurskaa tai tuoreita tomaatteja 
n. 200g sipulia pienenä silppuna(alkuperäisessä oli muistaakseni kevätsipulia) 
2 tl persiljaa (tuore sopii myös erinomaisesti, mutta laita silloin runsaammin) 
2 rkl minttua 
390g jauhoja 
4 tl levinjauhetta 
4 isoa hyppysellistä oreganoa 
4 hyppysellistä 
suolaa 
1-2 tl mustapippuria 

1. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään kulhossa. Sekoita sitten muut ainekset keskenään.
Lisää niiden joukkoon jauhoseos ja sekoita huolellisesti.

2. Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Ota massaa kahdella ruokalusikalla ja plumpsauttele pallukat öljyyn. Odota kunnes ovat kauniin värisiä ja nostele talouspaperin päälle reikäkauhalla valumaan. Kun öljy on riittävän kuumaa pallot eivät ime itseensä suuria määriä rasvaa.

Ei kommentteja: